Suomessa viihtyvät vuokot






Vuokko nimisiä kukkakasveja löytyy runsaasti Suomesta mutta mitkä näistä kauniista kasveista ovat itseasiassa jotain muuta kuin vuokkoja?

Siihen kysymykseen saa vastauksen tästä postauksesta! Luvassa on myös tietoa niistä vuokkolajeista joita voi istuttaa omaan puutarhaan, sekä ohjeita vuokkojen pitämiseen tyytyväisinä.


Vuokkojen tieteellinen sukunimi on Anemone. Heimo on leinikkikasvit eli Ranunculaceae. 

Vuokkolajeja löytyy maailmasta kaikkiaan 120. Vuokoista on myös jalostettu muun muassa kerrottuja lajikkeita.

Lehto on vuokoille yleensä kaikista mieluisin asuinpaikka.

Kuvalähteet: Amerikan vuokko:Walter Siegmund via WikimediaCommons, Syysvuokko: Maxpixels, Kangasvuokko: Joan Simon via Flickr, kruunuvuokko: Zachi Evenor via WikimediaCommons.



Suomen luonnonvaraiset vuokot







Valkovuokko Anemone nemorosa


Värimuunnokset: sinisiä ja vaaleanpunaisia.

Lisääntyy kasvullisilla juuriversoilla eli maavarsilla.



Keltavuokko Anemone ranunculoides


Kasvaa harvinaisena luonnonvaraisena etelärannikon lehdoissa. Löytyy Suomen lisäksi myös Euroopasta ja Venäjältä.

Keltavuokon ja valkovuokon vaaleankeltaisen väristä risteymää kutsutaan Ternivuokoksi, joka on kuitenkin hyvin harvinainen.




Kuva: Hectonichus via WikimediaCommons

Alppivuokko Anemone trifolia


Esiintyy harvinaisena luonnonvaraisesti Asikkalassa ja Hollolassa. Löytyy myös muulta Euroopasta.

Voi risteytyä valkovuokon kanssa.

Kukkii Suomessa kesäkuussa.




Vuokkojen sukuun kuulumattomia



Kangasvuokko: Joan Simon via Flickr


Kangasvuokko
 Pulsatilla vernalis


Läheinen sukulainen vuokoille, kylmänkukkiin kuuluva.

Heimo Leinikkikasvit eli Ranunculaceae.




Sinivuokko Anemone hepatica tai Hepatica nobilis


Läheinen sukulainen vuokoille.

Heimo Leinikkikasvit eli Ranunculaceae

Värimuunnoset: valkoiset, vaaleanpunaiset ja violetit.

Maan PH vaikuttaa värien muodostumiseen siten, että kalkkipitoisessa maasta voi ilmestyä todennäköisemmin vaaleanpunaisia sinivuokkoja.

Lisääntyy siemenestä.


Kuva:Gsibergerin via Pixabay

Lapinvuokko Dryas octopetala


Heimo Ruusukasvit eli Rosaceae.

Kasvaa arktisilla- ja vuoristoisilla alueilla. Suosii ravinne- ja kalkkipitoisimpia tunturikankaita.

Suomessa Lapinvuokkoa on erityisesti käsivarren tienoilla ja Inarissa.



Suomessa pärjäävät vierasperäiset vuokot





Kuva: daryl_mitchell via Flickr

Arovuokko Anemone sylvestris


Luonnonvarainen Keski- ja Itä-Euroopassa, Siperian itäisissä osissa ja Pohjois-Kiinassa. Esiintymiä myös Virossa ja Ruotsissa.

Suomesta löytyy Arovuokkoja puutarhakarkulaisina.

Kukkii touko-kesäkuussa.

Poikkeaa hedelmävaiheessa muista vuokoista karvaisilla siemenpähkylöillään.


Syysvuokko: Maxpixels


Syysvuokko Anemone hupehensis


Kotoperäinen Kiinassa.

Monivuotinen, leviää maavarsilla ja voi kasvaa jopa 80cm korkeaksi lajikkeesta riippuen.

Kukkii elo-lokakuussa.



Kuva: Peganum via Flickr

Amerikan vuokko Anemone multifida


Kotoperäinen Pohjois- ja Etelä Amerikassa.

Kukkii kesä-heinäkuussa.



Kuva:Peganum via WikimediaCommons

Himalajan vuokko Anemone rivularis


Kotoperäinen Itä-Aasiassa ja voi kasvaa siellä jopa 4000-5000 metrin korkeudessa merenpinnasta.

Kukkii Suomessa heinäkuussa.



Kuva: Pezibear via Pixabay

Balkanin vuokko Anemone blanda


Luonnonvarainen eteläisessä Itä-Euroopassa, Turkissa, Libanonissa ja Syyriassa.

Kukkii touko-kesäkuussa.

Balkaninvuokko on mukulakasvi  joten sitä lisätään jakamalla.


Kuva: Surely Shirly via Flickr

Kruunuvuokko Anemone coronaria


Luonnonvaraisena Välimeren rannikolla, Aasiassa ja Afrikassa.

Kruunuvuokkoa käytetään yleisesti leikkokasvina ja siitä löytyy valtavasti eri värimuunnelmia.

Kukkii kesästä syksyyn.

Ei talvehdi Suomessa ulkona, joten mukulat täytyy nostaa syksyisin ylös ja talvettaa yli 10 asteessa esimerkiksi laatikossa jossa on kuivaa turvetta.


Kuva: Peganum via WikimediaCommons

Lehtovuokko Anemone leveillei


Luonnonvarainen Länsi- ja Keski-Kiinassa.

Kukkii kesä-heinäkuussa.

Huom! Ei ole myrkyllinen toisin kuin useimmat vuokot.


Hoito-ohjeita vuokoille



Vuokkotausta: pesasa via Freesvg

Vuokot sopivat loistavasti esimerkiksi metsäpuutarhaan. Vierasperäisten lajien liiallista leviämistä voi estää leikkaamalla kasvin kukinnot kukinnan jälkeen sekä rajaamalla istutusalueen.

Lisää tietoa vuokoista:


Nettikauppoja joista löytyy vuokkoja:







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Retki talviselle Nukarinkoskelle

Vantaankosken luontopolku ja 7 muuta luontohelmeä teollisuusalueella