Onnistu kevätkylvöissä



Maaliskuu on puutarhureille jännittävää aikaa. Nyt pääsee valitsemaan ne kasvit joiden haluaa tulevana kesänä kukoistavan puutarhassa. Omat taimien kasvatuskokemukseni ovat olleet vaihtelevia (homehtuneesta laventeli -kylvöksestä jääkaapissa, ponteviin kelloköynnöksen taimiin) ja haluan kehittyä tällä saralla. Otin selvää miten onnistua parhaiten kevätkylvöissä ja kuinka esikasvattaa reippaita elinvoimaisia taimia.



 


Ajankohta

Tyypillisesti kylvöt kannattaa ajoittaa maalis- huhtikuulle. Tässä tarkoitan sisätiloissa kasvatettavia taimia. Esikasvatus sisätiloissa takaa varmemmin taimien kasvuunlähdön. Esikasvatus on myös osalle lajeista välttämätöntä Suomen olosuhteissa, koska ne eivät ehdi muuten kukkia. Ensisijaisesti kannattaa tiirata siemenpussin ohjeita.



Kylvösyvyys

Isoimmat siemenet kannattaa kylvää sentin syvyyteen esimerkiksi pavut, kurkut ja kurpitsat. Pienemmät siemenet hyötyvät puolen sentin multakerroksesta esimerkiksi tomaatti ja timjami. Joitain siemeniä ei peitetä ollenkaan vaan ne ainoastaan painetaan multaan tai peitetään todella kevyesti.



Itäminen pimeässä tai valossa

Pimeässä itäviä ovat valtaosa siemenistä. Pimeässä itäminen mahdollistetaan niinkin yksinkertaisesti kuin peittämällä siemenet mullalla tai vielä sen lisäksi esimerkiksi sanomalehdellä tai jopa mustalla muovilla lajista riippuen. Valossa itäviä siemeniä ei peitetä. Pimeässä itävistä kasvilajeista oli loistava postaus täällä Sarin puutarhat blogissa.



Kasvivalot

Jotkin kasvit hyötyisivät kasvivalon käytöstä. Kasvivalon alla kasvukautta voidaan pidentää niin, että kylvää voi jo tammi-helmikuun vaihteessa. Näitä kasveja ovat esimerkiksi chilit ja keijunmekko. Kasvivaloista lisää esimerkiksi täältä Kekkilän sivuilta.


Saarnivaahteran taimia


Kylvöväli

Kannattaa noudattaa siemenpakkauksen ohjetta kylvövälistä, sillä liian tiheään kylväminen altistaa taimet sienitaudeille. Kylvöväleissä pätee sama sääntö kuin kylvösyvyydessä eli mitä isompi siemen sen suurempi kylvöväli.



Kasvualusta

On tärkeää, että kasvualusta on puhdasta eli se ei sisällä esimerkiksi taudinaiheuttajia tai rikkakasvin osia. Liika lannoitepitoisuus on myös haitallista. Kylvö-, taimi- tai kaktusmulta sopivat hyvin sekä kasvuturve. Hitaasti itävät siemenet hyötyvät vermikuliitti- perliittiseoksesta, joka on ilmavaa eli ei siis pääse homehtumaan niin helposti kuin multa. Itämisen jälkeen pikkutaimet siirretään multaan kasvamaan.



Kasvatusastia

Kylvöastian tulisi olla puhdas ja sen pohjassa on hyvä olla reikiä, jotta liika vesi pääsee valumaan pois.


Saarnivaahteran taimia koulittuna suurempiin ruukkuihin. Kepit antavat tuke hennoille taimille.
Saarnivaahteran taimia koulittuna suurempiin ruukkuihin. Kepit antavat tukea hennoille taimille. Taimi sidotaan keppiin väljästi.



Kastelu

Käytä kasteluun sumutinpulloa, jotta kastelu ei aiheuta suuria korkeuseroja kasvualustaan. Tasainen alusta taimiastiassa mahdollistaa sen, että esimerkiksi korkeammalla kasvava taimi ei kärsi kuivuudesta samalla kun uurteessa oleva kärsii liiasta märkyydestä. Taimiastian päälle asetettu muovi auttaa pitämään kylvöksen tasaisen kosteana ja pidentää kasteluväliä. Muovissa tulisi olla kuitenkin reikiä, jotta ilma pääsee hieman vaihtumaan. Paras lämpötila vedelle on haalea eli huoneenlämmössä suihkepullossa muhinut vesi on hyväksi.



Lämpö

Useimmilla siemenillä 20-24 astetta on ihanteellisin itämislämpötila. Jos kylvökset ovat lähellä ikkunaa tai ovea, voi lämpötilan tasaamiseen auttaa esimerkiksi styrox -laatikko. Ruukun päälle asetettu muovi suojaa myös jonkin verran.


Alppikärhö Kuva Wikimedia



Kylmäkäsittely

Jotkin siemenet vaativat kylmäkäsittelyn itääkseen. Näitä ovat esimerkiksi laventeli ja alppikärhö. Lisää siementen kylmäkäsittelystä ⬅️




Suuret siemenet

Suurilla siemenillä on paksu kuori, jota kannattaa pehmittää liottamalla siemeniä vedessä tai jotkin lajit hyötyvät jopa kuoren kevyestä hiomisesta. Näin siemenet itävät nopeammin ja todennäköisemmin.



Pienet siemenet

Pienet siemenet on kätevää painaa kasvualustaan oikeaan istutusväliin esimerkiksi varrastikkua apuna käyttäen. Tikku kastetaan ensin vedessä jolloin siemen tarttuu siihen paremmin.



Tuoreet siemenet

Säilyttäminen heikentää siementen itävyyttä, joten kannattaa käyttää siemenet kahden vuoden sisällä keräysajankohdasta tai ostosta. 


Linkkivinkkejä 


https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/03/02/siementen-kylvamisen-abc

https://www.suomela.fi/piha-puutarhakukat-taimetkylva-kouli-karaise-taimikasvatuksen-onnea-osa-1-50338/

https://www.kotipuutarha.fi/puutarhanhoito/siementen-kylvoohjeet/

Ensimmäisen kuvan versot Flickr



 Toivottavasti sait hyödyllistä tietoa postauksestani ja tervetuloa blogiini taas!

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Retki talviselle Nukarinkoskelle

Suomessa viihtyvät vuokot

Vantaankosken luontopolku ja 7 muuta luontohelmeä teollisuusalueella